Nordic Henkilöstöpalvelut Oy

Nordic Henkilöstöpalvelut Oy

Henkilöstövuokrauksen ja rekrytoinnin asiantuntija panostaa sähköiseen liiketoimintaan

Nordic halusi uudistaa ajan rattaiden kuluttaman verkkopalvelunsa vähintään kilpailijoiden tasolle, joten hihat käärittiin ylös ja käytiin hommiin. Uusi verkkopalvelu tarjoaa yritystä esittelevän osuuden lisäksi omat osa-alueet pääkohderyhmille, yritys- ja henkilöasiakkaille.

Avoimet työpaikat tuodaan julkiseen verkkopalveluun yhtiön intranet-palvelusta. Julkaisujärjestelmän ja intranetin välille rakennettiin sovellusintegraatio, jolla varmistettiin tiedon sujuva siirtyminen eri palveluiden välillä.

Kaikki työnhakija-asiakkaat näkevät reaaliajassa avoimet työpaikat ja voivat hakea niihin verkkopalveluun liitetyn työnhakuominaisuuden kautta.

– Uudet, käyttöönotetut toiminnallisuudet ovat lisänneet selvästi Nordicin kiinnostavuutta kohderyhmämme keskuudessa. Yhteydenottoja ja työhakemuksia tulee tuntuvasti aiempaa enemmän, myhäilee Nordic Henkilöstöpalvelut Oy:n toimitusjohtaja Mika Laaksonen.

Verkkopalvelu koki täysuudistuksen

Projektin alkuvaiheessa päätettiin aloittaa luonnollisesti perusteista. Vanha tekninen alusta ei antanut tarvittavia mahdollisuuksia palveluiden halutunlaiselle kehittämiselle, joten aluksi yhtiön kaikki järjestelmät siirrettiin Avenlan turvalliseen konesaliin. Verkkopalvelu rakennettiin Avenlan käyttämän monipuolisen julkaisujärjestelmän päälle, joka mahdollistaa nyt ja tulevaisuudessa joustavat päivitys- ja kehitystyöt.

Palvelua suunniteltaessa kiinnitettiin erityistä huomiota sen graafisuuteen ja näyttävyyteen, jonka lisäksi navigaatiorakenne ja sisällöt kokivat täysuudistuksen. Uusi ulkoasu työstettiin tiiviisti Nordicin muuta yritysilmettä vastaavaksi kokonaisuudeksi.

Tästä on hyvä jatkaa

Nordic Henkilöstöpalvelut on noussut internet-näkyvyydessä ja tavoitettavuudessa vähintäänkin kilpailijoidensa tasolle. Tyylikkääseen nousukiitoon lähteneet kävijätilastot kertovat osaltaan onnistuneeta uudistumisesta, palvelun helppokäyttöisyydestä ja kiinnostavuudesta sekä sopivasti hakukoneille optimoidusta sisältö- ja sivupohjasuunnittelusta.

Tästä on hyvä jatkaa, todettiin, ja aloitettiin massiivisemman järjestelmäuudistuksen määritteleminen, jolla on tarkoitus parantaa Nordicin asemaa markkinakentällä entisestään. Siitä lisää ehkä myöhemmin.

26.11.2007