Jurei Oy – Suomen suurimman brodeeraajan verkkopalvelu-uudistus
Enemmän henkilökohtaista asiakaspalvelua, vähemmän työtä
Suomen suurin brodeeraamo Jurei Oy, vuonna 1976 perustettu perheyritys Tampereelta, koki uudistuksen tuulahduksen, kun Avenla uudisti yrityksen verkkopalvelun. Vanha verkkopalvelu oli pystytetty vuosituhannen taitteessa, eikä enää 2007 palvellut tämän päivän tarpeita. Jurei halusi parantaa verkkopalvelunsa markkina-arvoa aivan uudella tavalla, ja tästä seurasi koko palvelun toteuttaminen uusin tuorein keinoin.
Avainkriteereinä olivat jatkokehitettävyys, hakukoneystävällisyys ja loppuasiakkaalle tarjottava tilauksenseurantapalvelu, joka antaa lisäarvoa sekä yritykselle että verkkopalvelulle.
Pelkän sivuston visuaalinen ilme ei riittänyt, kun haluttiin viestiä yhteistyökumppaneille ja asiakkaille, että perinteinen Jurei seuraa tarkasti aikaansa ja pyrkii hyödyntämään asiakaspalvelussaan nykyaikaisia työkaluja. Mukaan haluttiin myös Jurein asiakkaille tarkoitettu tilauksenseurantapalvelu, jolla asiakas näkee reaaliaikaisesti, missä hänen tilauksensa liikkuu. Palvelu rakennettiin uuden verkkopalvelun yhteyteen, ja siitä tehtiin yksilöllinen yhdistämällä tilaukset toiminnanohjausjärjestelmän asiakastietokantaan.
Omilla tunnuksillaan asiakas pääsee tarkastelemaan tilauksensa etenemistä, eikä näin ollen erikseen tarvitse kuluttaa aikaa tilauksen perään tiedustelemiseen. Aikaa säästyy nykyään sekä asiakkaan että Jurein päässä.
Verkkopalvelua lähdettäessä modernisoimaan haluttiin ottaa huomioon seikat, joihin vanha palvelu oli kompastunut. Tällä kertaa huomioitiin jatkokehittämistarpeet, ja projektin perustana oli hoitaa palvelun määritteleminen mahdollisimman tarkkaan, jotta toteutusvaiheessa onnistuminen näkyisi vielä useiden vuosien päästä.
Päivittämisen tuska
Jurei Oy:n vanha verkkopalvelu oli aikansa ilmentymä ja nyt siis vanhanaikainen. Nyt oli aika näyttää Jurein toimivan ammattilaisen otteella ja korostaa selkeitä toimintalinjoja. Palvelu pystytettiin julkaisujärjestelmäalustalle, mikä mahdollistaa jatkossa sisällön päivittämisen lennosta.
Avenla järjesti julkaisujärjestelmän käyttökoulutuksen sekä antoi eväät oikeanlaisen sisällön luomiselle, jotta palvelulle saadaan haluttua hakukonenäkyvyyttä. Myöhemmin asennettiin sivustolle myös Googlen Analytics-kävijäseurantapalvelu, joka antaa Jureille yksityiskohtaista tietoa sivuston kävijämääristä, sisällön suosittuudesta, hakusanoista joiden avulla Jurei oltiin löydetty sekä maantieteellisestä jakaumasta.
Jurei on Suomen suurin brodeerausasiantuntija
Jurei Oy on ammattilaisen merkkitikkaamo. Osaamisen keskeinen alue on brodeeraus. Jurei tikkaa tekstiilituotteisiin asiakkaan haluamia tekstejä, logoja, kuvioita. Yritys valmistaa myös kaikenlaisia irtomerkkejä.
Brodeeraus toteutetaan teollisuusmallisilla brodeerauskoneilla, yhdessä koneessa on monta tikkaavaa päätä ja kussakin niistä voi käyttää montaa eriväristä lankaa.
Brodeerauksen onnistumiseen vaikuttaa keskeisesti hyvä ohjelmointi, koneelle on osattava kertoa mitä tehdään ja miten. Sen lisäksi konetta on osattava käyttää. Jureissa on käytössä ammattitaitoinen ohjelmointiosaaminen, kokenut koneenhallinta ja luotettava toimitusketju. Jurei on brodeerannut jo yli 20 vuotta.
1.11.2007